Aikamatkustaja – kirjallisuushistorian tehtävä, lukion 5. kurssi

Tehtävässä oppilas valitsee yhden aikakauden ja siihen liittyvän kirjailijan. varsinainen tehtävä on hypätä kirjailijan saappaisiin ja kirjoittaa tämän päiväkirjaa: Mitä hän kirjoittaa paperille ja millaisella tyylillä? Kertooko hän jostain tunnetusta teoksestaan, miten se esimerkiksi syntyi? Millaista maailman meno oli tuolloin? Tehtävä sisältää myös itsearvioinnin, eli oppilas pisteyttää oman suorituksensa. Arvioinnissa huomioidaan mm. teoriatietojen laajuus ja…

Kirjallisuuden klassikoiden käsittelyä (lukiossa)

Klassikkopaletti ”Klassikkopaletti on linkki kirjallisuuden klassikoiden maailmaan ja työkalu niiden työstämiseen. Klassikkopaletti-sivusto on Jyväskylän yliopiston aineenopettajaopiskelijoiden kädenjälkeä. Sivuston tarkoituksena on tarjota uudenlainen tapa kirjallisuuden klassikoiden tutkimiseen sekä koota internetistä löytyviä klassikoihin ja niiden käsittelyyn liittyviä sivustoja pedagogisesti toimivaksi kokonaisuudeksi. Sivusto on luotu Jyväskylän normaalikoulun lukion  ÄI5-kurssia varten. Klassikkopalettia voi ja saa käyttää sellaisessa järjestyksessä, joka parhaiten…

Puhuva pää -video kirjallisuushistoriassa

Alla opettajan tekemä esimerkkivideo ysiluokan kirjallisuushistorian opetukseen. Oppilaiden tehtäväksi jää tehdä vastaavat puhuvat päät muista Suomen kirjallisuuden merkkihenkilöistä. Puhuva pää on tehty iPadin Morfo Booth -ohjelmalla ja video on viimeistelty (äänet, tekstit) iMoviella. Julkaistu opettajan Youtube-kanavalla.